Ajattoman ajankohtainen kulttuuripersoona
Tapio Viinikangas (s. 2000) on esiintyjä, muusikko ja vaikuttaja sekä luova yrittäjä ja kulttuuripersoona. Hän nousi suuremman yleisön tietoisuuteen voitettuaan sosiaalisen median kaupallista vaikuttamista ja henkilöbrändäystä käsittelevän YLEn kilpailurealityn Sointu Borg & Tyrkyt keväällä 2025.
Tapio on syvällinen, runollinen ja ajattelua herättävä unohtamatta tervettä itseironiaa. Hänen vaikuttamistyönsä keskeisiä teemoja ovat taide, kulttuuri, seksuaalivähemmistöt ja mielenterveys. Persoonallisilla sisällöillään hän madaltaa kynnystä kulttuurin kokemiseen ja tuo siten kulttuuria lähemmäksi heitä, jotka eivät ehkä muuten sen ääreen löytäisi.
Viinikankaan tausta on klassisessa viulunsoitossa, mikä on luonut hänelle vahvan taitopohjan esiintymiseen jo lapsena. Viulunsoiton rinnalle mukaan astui matkan varrella laulu, musiikkiteatteri ja digisisällöntuotanto. Taide- ja kulttuurialan moniammattilaisena hän on kerryttänyt kokemusta eri taiteenaloilta niin soittamisessa, laulamisessa, näyttelemisessä kuin juontamisessa sekä sisällöntuotannossa, jossa hän hyödyntää luovasti ilmaisutaitoaan ja tarinankerrontakykyään. Vuodesta 2018 Tapio on esiintynyt säännöllisesti yritys- ja kulttuuritapahtumissa sekä yksityistilaisuuksissa tarjoten ainutlaatuisia ja lähestyttäviä musiikki- ja viihde-elämyksiä.
Tapio on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikin kandidaatiksi musiikkikasvatuksen koulutusohjelmasta ja on opiskellut opinnoissaan muun muassa klassista viulunsoittoa. Lisäksi hän on syventänyt monipuolista osaamistaan musiikkiteatterin opinnoilla osana maisterintutkintoaan. Monipuolinen koulutus takaa Tapiolle laajat tiedot ja taidot monista musiikkityyleistä, minkä johdosta hän on muusikkona muuntautumiskykyinen sekä taiteellisen toteutuksen että ohjelmiston suhteen. Oli kyse somesisällöistä tai live-esiintymisestä, Tapiosta tärkeintä tekemisessä on lähestyttävyys, läsnäolo ja heittäytyminen.
”Joistain ihmisistä huokuu sellainen vangitseva karisma, mutta sellaisella mutkattomalla ja helposti lähestyttävällä tavalla."
– katsoja, 2025