Haluatko tiedotteita Kulaus kulttuuria -konseptista ja tulevista julkisista keikoista sekä kulttuurivinkkejä?
Kulaus kulttuuria on Tapion kuratoima sarja, joka tuo kulttuurin lähelle ihmisiä – arkeen, sydämeen ja elämään. Sarjan ytimessä on aito läsnäolo, keskustelu, kohtaaminen ja kokemukset. Nyt osana sarjaa käynnistyy Kulaus kulttuuria PRO BONO -kampanja, jonka tavoitteena on antaa tilaa ja näkyvyyttä myös niille kulttuurialan toimijoille, joilla ei siihen muuten olisi mahdollisuuksia.
Pro bono -jaksojen tarkoituksena on tarjota ilmaista näkyvyyttä pienemmille kulttuuritoimijoille, jotka edustavat esimerkiksi:
taiteen ja kulttuurin marginaalia
yhteisölähtöisiä tai ruohonjuuritason kulttuurihankkeita
toimijoita, joilla ei ole pääsyä kaupalliseen markkinointiin tai vaikuttajayhteistöihin
Pro bono -jaksot toteutetaan laadukkaasti ja ne integroituvat osaksi Kulaus kulttuuria -sarjaa, mutta ne merkitään selkeästi erottumaan kaupallisista sisällöistä.
Pro bono -tuotannot rahoitetaan sarjan muista kaupallisista yhteistöistä ja projekteista sekä lahjoituksista. Jokainen Tapiolta tilattu keikka tai yhteistyö tukee siis samalla myös pienempiä kulttuuritoimijoita.
Kyseessä on konkreettinen teko kulttuurin monimuotoisuuden, saavutettavuuden ja näkyvyyden puolesta. Kippis kulttuurille!
Haemme nyt kulttuuritoimijoita, jotka voisivat hyötyä pro bono -näkyvyydestä. Mukaan voivat hakea esimerkiksi:
pienet yhdistykset tai kollektiivit
itsenäiset taide- ja kulttuuritoimijat
kulttuuritilat, tapahtumat tai projektit, jotka kaipaavat yleisöä, huomiota tai tukea
Hakuaika: 2. – 17.10.2025
Mikäli teillä herää kysymyksiä, voitte olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen tapio.viinikangas@fament.fi.
Ensimmäinen hakukierros on päättynyt. Kiitos kaikista hakemuksista, joita tuli todella runsaasti! Syksyn 2025 yhteistyökumppanit on valittu, ja heihin on oltu yhteydessä.
Kevään 2026 yhteistyökumppanit valitaan hakijoiden joukosta alkuvuoden ja kevään aikana. Mikäli ette tule valituksi tällä hakukierroksella, kannustan hakemaan myöhemmin uudestaan mikäli kampanja saa jatkoa.
Tilaa Kulttuurikuulumiset-uutiskirje, niin saat tiedon mahdollisista tulevista hakukierroksista!
Jotta PRO BONO -kampanja voisi toteutua myös tulevaisuudessa, tarvitsee se tuloja kulujen kattamiseen. Ostamalla Tapiolta palveluja tuette kampanjaa välillisesti. Tämän lisäksi voitte liittyä viralliseksi Kulaus kulttuuria Kulttuurikumppaniksi ja saada näkyvyyttä muun muassa pro bono -jaksojen yhteydessä. Saatte myös kutsuja Tapion tuleviin Kulaus kulttuuria LIVE -tapahtumiin.
• Tavoitat kulttuurista kiinnostuneen ja sitoutuneen yleisön.
• Rakennat brändiäsi kulttuurin tukijana.
• Saat näkyvyyttä ajassa, jolloin arvojen merkitys kasvaa.
• Kulttuurikumppanuus voidaan räätälöidä tarpeidenne ja resurssienne mukaan.
Tiedustelut ja yhteydenotot osoitteeseen tapio.viinikangas@fament.fi. Tervetuloa tukemaan kulttuuria ja tavoittamaan yleisö, joka arvostaa taiteita, ajattelua ja elämyksiä!